Cinema Bizarre on juuri liittynyt Buzznetiin ja
he ovat päättäneet ilahduttaa fanejaan. Joka viikko he antavat aiheen josta fanit voivat kysyä ja he vastaavat
niin moneen kuin pystyvät.
Tämän viikon aihe on tyyli.
Kysymyksen voi kirjoittaa vaihtuvan aiheen postaukseen ja yhteen kommenttiin saa tulla vain yksi kysymys.
Muista lähettää kysymyksesi tänne viimeistään 27. helmikuuta mennessä!
+ Jos sinulla on valmiiksi suomennettuja tai suomentamattomia haastatteluja, ottaisimme niitä mielellämme vastaan. Niitä voi lähettää sähköpostilla ja samalla kertoa, mistä se on peräisin ja tahtooko nimenä julkaistavan lähteissä.
Vuonna 2009 alkaa Cinema Bizarren uusi kausi ja he ovat aloittaneet uudistamalla virallisia sivujaan. He pahoittelevat
ettteivät itse pysty sivuilla käymään säännöllisesti,
mutta tahtovat uusien mahdollisuuksien mukaan yhdistää faneja ja tukijoita bändin
kanssa. Nyt sivuilta löytyy paljon uusia toimintoja, kuten ilmainen liittyminen Club Bizarreen
ja mahdollisuus keskustella virallisella foorumilla muiden fanien kanssa!
+Ensimmäinen single ToyZ -albumilta julkaistaan Euroopassa 1.5 ja se kantaa nimeä "Erase And Replace".
++ Kaksi seuraavaa konserttipäivämärää on paljastettu:
Alankomaat, Eindhoven - Effenaar KZ 10.07.2009
Alankomaat, Amsterdam - Melkweg OZ 11.07.2009
Cinema Bizarre tulee julkaisemaan ensimmäisen EP:nsä Amerikassa ja se tulee myyntiin
17. marraskuuta rajoitettuna painoksena. Tämän kaksiraitaisen singlen voi ostaa ainoastaan
Hot Topicista. Single tulee sisältämään
kappaleet "Lovesongs (They Kill Me)" ja "Escape To The Stars (Rough Edge Mix)".
Ensin, hyvää ystävänpäivää!
Strify kertoi MySpace -blogissaan tiistaina uuden albumin olevan nyt jo 90% valmis. Yhteistyössä on toiminut saksalainen lauluntekijä
Michelle Leonard, joka on sanoittanut kappaleita myös Hanna Pakariselle ja Tarja Turuselle. Leonard kertoo rakastavansa työskennellä Cinema Bizarren kanssa
ja pitää loistavana uusinta kappaletta.
Pojat ovat myös perustaneet
oman Twitter -tunnuksen, jossa voi lukea heidän toiminnastaan.
21. Maaliskuuta pojat tulevat olemaan Berlin Rockt 2009 -tapahtumassa esiintymässä " So 36":ssa (Alue Kreuzbergissa). Keikalla he tulevat soittamaan ensimmäistä kertaa tulevan singlensä kappaleita ja voivat esittää myös muita uusia kappaleita!
Tässä on kaksi videota European Border Breakers Awardista. Ensimmäisessä videossa on heidän esittelynsä
ja palkinnon vastaanottaminen ja 2. on haastattelu.
+ CB on myynyt kultaa Venäjällä!
Näin aluksi, hyvää uutta vuotta kaikille!
Pienten ongelmien takia en ole päässyt päivittämään sivuja vähään
aikaan, joten kaikki tulevat nyt kerralla.
Ensiksi, onnittelut Yu'lle ja Kirolle, jotka juhlivat jo syntymäpäiviään.
Cinema Bizarren tulevista konserteista on paljastettu nyt kaksi päivämäärää.
Los Angeles, The Knitting Factory 20.04.2009
New York, HighLine Ballroom 24.04.2009
Lippuja ainakin jälkimmäiseen konserttiin voi tilata Ticketmasterilta jos sattuu olemaan oikeassa suunnassa ;-)
15. Tammikuuta Cinema Bizarre tulee saamaan "European Border Breakers Award 2009" palkinnon Saksan kategoriasta.
Palkinnon saa parhaiten myydyin debyyttialbumi vuonna 2008 Euroopan unionissa.
Tämä on todella suuri kunnia Cinema Bizarrelle ja he haluavat kiittää erityisesti eurooppalaisia fanejaan tästä!
Shin juhli syntymäpäiväänsä 12.12 ja tämän päivän
luukusta löytyi myös lyhyt video aiheeseen liittyen.
+ Kappaleiden sanoitukset ovat viimein saatu päivitettyä.
1. Joulukuuta lähtien voit löytää Cinema Bizarren virallisilta kotisivuilta ja fanisivuilta joulukalenterin, josta tulee löytymään yhteensä 24 yllätystä. Saattaa olla, että sieltä löytyy myös jotain tulevalta albumilta.. :)
Virallisilla sivuilla ilmoitettiin Luminorin jättävän Cinema Bizarren. Hän ei ole ollut viimeisissä konserteissa mukana terveydellisistä syistä ja ei pysty samoista syistä enää jatkamaan bändin matkassa. Luminor teki itse oman päätöksensä ja me kaikki jäämme varmasti kaipaamaan häntä.
Tässä on uusimman Rockoon! -lehden suomennettu haastattelu, jossa
CB kertoo meille Pohjoismaihin sijoittuneista konserteista. Luminor ei valitettavasti päässyt sairautensa takia haastatteluun mukaan.
+Olemme saaneet myös ensimmäisen affimme, Dysfunctional Familyn. :)
Pojat ovat tehneet ahkerasti töitä uutta albumia varten ja sen pitäisi ilmestyä ensimmäisen puolen vuoden aikana vuonna 2009. Levyn nimeksi on kerrottu ToyZ ja voit katsoa heidän tekemänsä esittelyvideon Yuotubesta.
Hei, sain viimein julkaisukuntoon uudet Cinema Bizarre -fanisivut. Sivut ovat silti vielä melko pahasti keskeneräiset, mutta yritän saada päivitettyä nämä loppuun. Kappaleiden suomennoksia ja haastattelujan tulen lisäämään taas pian ja myös foorumi kiinnostaisi, mutta se saa jäädä vielä hetkeksi pois :-)
Mielipiteitä ja kommentteja olisi mukava kuulla ja niitä voi kirjoittaa joko [vieraskirjaan] tai minulle
suoraan sähköpostilla osoitteeseen admin@cinemabizarrefinland.org :)
Jos teksti, väri, kuva tms. ei toimi, ota yhteyttä minuun suoraan s@hköpostilla niin
pystyn korjaamaan vian.