VIRALLISTEN SIVUJEN UUDISTUS - 28.7.2009

Cinema Bizarren viralliset kotisivut ovat saaneet tulevan albumin kunniaksi uuden ulkoasun.
Nyt sivuilla voi kuunnella joitakin albumin uusia kappaleita, kuten Blasphemy ja ToyZ, katsella I Came 2 Party -musiikkivideota ja myöhemmin sivuille on luvattu myös poikien oma radio-show ;-)

+ Tässä on vanha, maaliskuisen Rockoon! -lehden suomennos, jonka suurimpana aiheena on Luminorin lähtö.

"I CAME 2 PARTY" MUSIKKIVIDEO - 24.7.2009

VIVA (saksalainen musiikkikanava) esittää I Came 2 Party -kappaleen musiikkivideon ensimmäistä kertaa tänään klo. 16.20 aikoihin. CB-USA yrittää kuitenkin julkaista videon YouTubessa mahdollisimman pian tämän jälkeen, jotta kaikki pystyvät näkemään sen.

"I CAME 2 PARTY" - 22.7.2009

I Came 2 Party -singlen kansikuva on nyt julkaistu! Single julkaistaan siis Saksassa 7. elokuuta ja se tulee myyntiin samaisena päivänä ainakin Amazoniin. Voit kuunnella kys. kappaleen CherryTree Recordsin sivuilta.


Cinema Bizarre USA on julkaissut sivuillaan ainakin alustavan kappale listan uudelta albumilta. ToyZ tulee siis sisältämään kappaleet:
• Je Ne Regrette Rein • Dark Star • In Your Cage • Out of Love • Blasphemy
• My Obsession (Fetish) • It’s Over • Erase and Replace • Tears in Vegas
• Sad Day (For Happiness) • Hypnotized by Jane • Touching and Kissing • Modern Lover
• I Came 2 Party • Deeper and Deeper • ToyZ

+CB-TVn jakso "In Response" sisältää fanien esittämiä kysymyksiä, joiden valitsijana ja vastaajana toimii Strify. Tauolla soi yksi uusista kappaleista, Blasphemy, joka tulee sisältymään ToyZ -albumiin.

"DESING STUDIES" - 11.7.2009

CB-TVn 7. jakso on taas ilmestynyt. "Desing Studies" on kuvattu Amerikan kiertueen aikana ja tällä kertaa pojat ovat tavanneet nuoren muotisuunnittelija Benjamin Spenglerin, joka on suunnitellut heille muutaman asun. Toisena lähes yhtä suurena aiheena on tatuoinnit, joita Spengler ja Yu esittelevät.

"GLAM-POP ROKKARIT"- 30.6.2009

Static Multimedia on julkaissut poikien haastattelut ja aiheina ovat Visual Kei, inspiraatiot ja bändin tulevat konsertit. Voit lukea sen suomennettuna täältä.

Sivuille on nyt lisätty joidenkin ToyZ'n kappaleiden sanoitukset. Sanoitukset ovat fanien kirjoittamia, joten luonnollisesti ne eivät ole täysin täydelliset tai kokonaiset :-)








BANG! - 23.6.2009

Cinema Bizarre tulee julkaisemaan 25.8 USA:ssa BANG!- albumin. Albumi tulee sisältämään Final Attraction:in ToyZ:in kappaleita, kuten myös muutamia bonus-raitoja. Pojat suunnittelevat myös jo uutta Amerikan kiertuetta!

Ranskalainen Kazados TV on julkaissut CB:n haastattelun, jossa nämä kertovat lisää uudesta albumista. Lyhyet pätkät "Je Ne Regrette Rien" -kappaleesta ja Kiron Rammstein-imitaatiot voit katsoa täältä.

COMIN' TO AMERICA - 29.5.2009

"Deeper And Deeper" on ollut vapaasti ladattavissa CB:n virallisilla sivuilla. Toivon monen muistaneen sen, sillä olen itse ollut ilman nettiä muutaman viikon ajan.
CB-TV tulee julkaisemaan tästä lähtien joka torstai uuden jakson, joissa voi saada jo esimakua tulevasta albumista. Tästä pääsette näkemään ensimmäisen jakson, jonka nimi on "Comin' To America".

"MTV TRL Award-Show" oli CB:n osalta mahtava, tässä on vielä video heidän esityksestään.

+ Cinema Bizarre on saanut uuden jäsenen! Tulokas on pieni mopsi, Jabu Jabu, josta Yu ilmoitti bändin Twitter -profiiliin.

VIESTI UUDESTA SINGLESTÄ - 17.5.2009

+ Sivujen korjaustyöt ovat vielä jonkin aikaa kesken ja pahoittelen joidenkin osien huonoa näkyvyyttä. Yritän saada ongelman korjattua lopullisesti tulevalla viikolla, kunhan vain nettiyhteys toimii kunnolla.

TOYZ TULEE MYÖHÄSTYMÄÄN - 10.5.2009

CB on suunnitellut julkaisevansa uusimman albuminsa toukokuun lopussa, mutta esteiden vuoksi sitä ei tulla julkaisemaan ennen elokuuta. Pojat aikovat kuitenkin julkaista uuden EP:n yhteistyössä Space Cown kanssa 7. elokuuta, ja tämä kantaa nimeä "I Came 2 Party".
"ToyZ" julkaistaan 21. elokuuta sisältäen "I Came 2 Party" EP:n.
Single "My Obsession" tulee ilmestymään EP:n jälkeen.

CB tulee esittämään uuden kappaleen Italian MTV TRL Award-Show:ssa 16. toukokuuta. Kappaleen voi ladata CB virallisilta sivuilta ilmaiseksi 18. toukokuuta jälkeen!

Buzznet.com on julkaissut kolme haastattelua, joissa CB puhuu asioista aivan laidasta laitaan;

- Aiheena Britney Spears, Miley Curys ja "Twilight"
- Pojat pelaavat Sanapeliä, jossa juontaja sanoo yhden sanan ja he kertovat mitä siitä tulee ensimmäisenä mieleen.
- Puheenaiheena Tatuoinnit, Leikkaukset ja lempibändit

MYÖHÄSTYMISIÄ - 23.4.2009

CB on ilmoittanut, että uusi albumi ja single tulevat valitettavasti myöhästymään jo valituista päivämääristä. Lady GaGan kanssa pidetyn kiertueen takia he eivät ole ehtineet saada kaikkea valmiiksi, mutta pystyvät jatkamaan kotiin palattuaan taas töitä. Pojat pahoittelevat tilannetta ja toivovat faneiltaan ymmärrystä, jonka varmasti saavat :-) Uudet päivämäärät ilmoitetaan mahdollisimman pian.
+ CB tulee 24. päivä MTV:lle ja vastaa fanien lähettämiin kysymyksiin! Kysymyksiä voi lähettää kommentteina tänne, mutta muista pitää kiirettä jos haluat kysymyksen ehtivän MTV:lle asti.

Sivut tulevat nyt loppukevään ajan päivittymään harvemmin, johtuen jatkuvista kokeista ja valtavasta lopputöiden määrästä.

MY OBSESSION - 15.4.2009

Kesäkuussa CB tulee palaamaan takaisin Saksaan ja muihin Euroopan maihin aloittaen kiertueensa. "We are all toyZ" -kiertue tulee kestämään vuoden 2009 loppuun saakka ja tällä kertaa CB tulee myös palaamaan USA:han.
My Obsession -singlen voi ladata 2.5. lähtien iTunesista, Musicloadista, AOL:sta jne. Singlestä on kaksi versiota, molemmissa tulee olemaan kappaleen remix -versio ja 12 minuuttia kestävä "Behind the Scenes" -pätkä, jonka Shin teki heidän USA:n kiertueen aikana.

NIGHT BIZARRE FOR GIRLZ `N` BOYZ & TOYZ - 5.4.2009

Cinema Bizarre tulee pitämään juhlat uuden albumin kunniaksi 8 päivää julkaisun jälkeen, eli 30.5. Hampurissa. Pojat aikovat itse toimia Dj:nä suositulla Markthalle -klubilla. He esittelevät hieman uutta albumiaan ja soittavat myös vanhoja kappaleitaan ja elektronista musiikkia aina 80 -luvulta tähän päivään.
+Muistakaa tuleva single, joka julkaistaan jo 1. toukokuuta!

SINGLE VAIHTUU - 25.3.2009

Pojat ovat vaihtaneet uuden singlensä pian ilmestyvältä toyZ -albumilta ja tämä tulee kantamaan nimeä "My Obsession". Tätä kappaletta varten CB kuvaa aivan erityistä leikettä tällä hetkellä - kiertäen San Franciscossa, Denverissä, Vancouverissa, Bostonissa ja New Yorkissa. Se tullaan nättämään jo huhtikuussa.
Strify on kirjoittanut myös mietteitään tähän astisesta kiertueesta ja voit käydä lukemassa ne täältä.
+USA:ssa julkaistu EP on myyty jo kolmessa päivässä loppuun!

"WE'RE ALL TOYZ" - KIERTUE - 20.3.2009

Ensimmäisessä osassa "We're all toyZ" -kiertuetta Cinema Bizarre tulee soittamaan Saksassa, Itävallassa ja Alankomaissa. He ovat jo suunnitelleet tulevia konserttejaan muualle Eurooppaan, joista ilmoitetaan pian.

Buzznet on julkaissut kaksi videota, jotka on kuvattu juuri ennen heidän konserttiaan Lady GaGa'n kanssa Los Angelesissa. Aiheina ovat Lady GaGa ja anime.

KYSY MUODISTA, PELEISTÄ VASTAUKSET - 13.3.2009

Cinema Bizarre on nyt vastannut kahteen ensimmäiseen aiheeseen ja vastaukset voit löytää nyt täältä. Pojat aloittivat myös eilen "The Fame Ball Tour:n" Lady GaGan kanssa.

+CB on avannut oman kiertuepäiväkirjan, jossa he kertovat tunnelmia ja tapahtumia Amerikassa.

ENSIMMÄINEN KONSERTTI USA - 5.3.2009

Cinema Bizarre tulee soittamaan ensimmäisen konserttikiertueensa Lady GaGa:n "The Fame Ball Tour:in" kanssa USA:ssa, käyden läpi osavaltioita ja Canadaa. Pojat kertovat itse asiasta näin:

"Olemme käyneet läpi muutaman kaaoksellisen päivän! Viikko sitten, vähän Lady GaGa:n tapaamisen jälkeen yhdessä hänen konsertissaan Saksassa, saimme viestin, jossa Lady GaGa kysyi meitä seuraamaan häntä hänen kiertueellaan ja avaamaan hänen esityksensä.

Tuhansia asioita on pitänyt hoitaa viimeisten päivien aikana, jotta tästä tulisi mahdollista - me emme tahdo viivytellä ja menettää tämän kaltaista tilaisuutta!

Jokaisen, joka tahtoo tulla paikanpäälle kannattaa kiirehtiä, sillä suurin osa esityksistä on jo loppuunmyytyjä ja jäljellä on enää vain muutamia lippuja.

Mutta on tulossa myös yksi huono uutinen kaiken tämän kanssa:

Suunniteltu esitys Berliinissä 21. maaliskuuta 2009 joudutaan lykkäämään näiden konserttien takia. Heti kun uusi päivämäärä on valittu, saatte tietää siitä heti ensimmäisenä täällä!

Olemme pahoillamme kaikista hankaluuksista heille, jotka olivat jo valmiiksi ostaneet liput.

Kuitenkin, "WE ARE ALL TOYZ" -kiertue on vielä tekeillä ja siellä tulee olemaan uusia päiväyksiä johdattamaan meitä Saksan ja lopun Euroopan läpi."

CINEMA BIZARRE

+ Voit katsoa "Fame Ball Tour:in" konsertit täältä.